Natali Mäkipää

Vapun Barbaarit

01.05.2011|Natali Mäkipää

Onko fiilikset katossa? Epäilen!

Oloja! Seuraavan päivän fiilikset on varmasti aika Down jokaisella työläisellä! Olisko sit pitänyt jättää pari shottia välistä? Itelläni on tässä aika fressi olo. Simaa tuli maisteltua mutta kohtuullisella määrällä tietenkin. Tuli myös avattua 200:n euron shamppanja pullon jonka sain ystävältäni lahjaksi. Oli hauska naureskella kaikille örveltäjille. Taaskaan ei pidetty suunnitelmista kiinni, mutta mitäs pienistä. Ronin luona grillattiin, maisteltiin ja seurusteltiin. Hyvää ruokaa, juotavaa ja hyvää seuraa. Parempaa vappua ei voi toivoa.

Taxitilanne oli aika heikko Tampereen suunnalla. Meinattiin jo luovuttaa kaupungin suhteen, mutta jostain kumman syystä tilataxi oli etupihassa odottamassa. Saatiin lahja joltain yllemmältä tahdolta todennäköisesti. Valitettavasti oltiin niinkin omahyväisiä paskoja, että taidettiin ottaa toisen tilaaman taxin siitä edestä. Thanks ja ei muistella pahalla.

Mut nyt shitistä faktaan. Miami, Skål, Hullu Poro.. Mikä PETTYMYS! Onko ammattitaitoisia työntekijöitä lainkaan vai kauanko yhtä drinkkiä tarvii odottaa? Meigällä palo hihat siinä vaiheessa. Tykkäsin paikasta mut enpä enään tykkää.

Ovimieskin kertoi, että pidetään paikkaa tyylikkäänä ja taso pidetään korkeella eli haalari- ihmisiä ei päästetty sisään, mutta silti sisällä pyöri Krokotiiliksi-, lehmäksi-, nallekarhuksi,- pukeutuneita ihmisiä. WHAT? Niin mistä tasosta me nyt puhutaan!? Valomerkin jälkeen sielä heiluttiin märän mopin kanssa heivaamassa ihmisiä pois baarista. Tää oli aivan uus juttu mulle! Sitä tason määrää!!NAURU KYLTTI------> NAURAKAAMME!! Olis muuten jees paikka jos vähän panostaisi asiakaspalveluun ja työntekijöihin, eikä heivaa asiakkaita märällä mopilla ulos!

Mites Tampereen Mc Donaltsi klo: 04.30? Olitko sinä kenties näkemässä? Eihän siinä roskan määrässä ollut mitään järkee. Missä käytöstavat hyvät työläiset? Ei niitä nököjään ole, vaan pitää ruveta tietysti sikaileen kun on niin "naamat"! Barbaarit!

Vielä kerkee vapputorille... Nyt ylös, ulos ja "lenkille"! Kuvia Pääsiäisestä ja Vapusta tulossa! Mukavaa krapulapäivää kaikille!

By Natali with style!