02.01.2011|Tommi Laurén
Kajaanissa oli eilen kunnon ammattilaisten uudenvuoden juhlat käynnissä. Antti Matikaisen tahtiin aloiteltu ilta päättyi (yllättäen) discon peilitaivaan alle hyvässä hiprakassa. Join sopivasti, en liikaa, en shotteja. Tuli jopa onnistuneesti vältettyä kaikki uudet tuttavuudet ja vietettyä aikaa niiden oikeiden kavereiden kanssa viimeistä kertaa. Nyt on halailtu, pussailtu ja lupailtu pitää yhteyttä kaikkien kanssa. Onneksi on tuo Facebook missä yhteydenpito on tehty mahdollisimman helpoksi, olen nimittäin maailman huonoin ihminen soittamaan vanhoille tutuille. Ilman Facebookkia en edes tietäisi mitä vanhoille koulu- ja työkavereille edes kuuluu nykyään :)
Kamat autoon ja nokka kohti etelää. Taitaa tulla hulvattomat kuusi ajotuntia darraisen kesävaimon kanssa <3 Rakas tätini sieltä helsingi...
01.01.2011|Tommi Laurén
Hyvää Uuttavuotta 2011 ihmiset!!! Uusi elämä ilman baariduunia alkaa ja sen kunniaksi voisi vaikka yrittää kääntää päivärytmin normaalille mallille ettei aina valvoisi aamuun saakka ja nukkuisi pitkälle iltapäivään. Eihän se tule tietenkään onnistumaan mutta aina voi yrittää.
Vuosi 2010 oli aivan mahtava jälleen kerran. Luulin jo ettei vuodelle 2009 mikään voisi vetää vertoja mutta nyt ainakin liipattiin läheltä. Vuoden ensimmäiset päivät Levillä, SuTiNaa tapahtuma Rukalla, Club For Fiven konsertti, Stand Uppia, Hangon kesä, Laiturikännit, Annualit, Sukellusta, Läksiäisiä, Rapujuhlat, Kahdet tuparit ja kaksi muuttoa, Mökkeilyjä, Veneilyä, Sunnareita, Torrareita, Mainoskuvaukset, Amsterdam, rakkaita ihmisiä + rakkaita kanssa asujia, mukavia reissuja muille paikkakunnille (Oulu), Töitä ja Op...
31.12.2010|Tommi Laurén

Viivi & Wagner
Tämä on taas niitä öitä, jolloin uni ei maistu vaikka pitäisi nukkua. Kello on 0730 ja unta takana maksimissaan parin tunnin verran. Loppuaika onkin sitten kulunut pyöriessä ja tuskaillessa. Lieneekö sitten syynä olematon täysikuu vai tämä endless flunssa, johon ei edes burana pysty tekemään taikojaan. Mistä vetoa, että päivän saapuessa olen niin väsynyt että voisin nukahtaa vaikka...
28.12.2010|Tommi Laurén
On se vaan hienoa kun ulkona paukkuu pakkanen mutta sisällä on niin kuuma että tarkenee t-paita päällä ja ilman sukkia hengailla. Taitaa rehellisesti sanottuna olla ensimmäinen kerta tämän talven aikana kun täällä oikeasti on kunnolla lämmin. Ulkona -21c ja minä kovana miehenä tietenkin pakkasin laatikon pohjalle kaikki veijot, tykit ja mamikset. Jos on vähän reidet jäässä pihalla käydessä niin ei se kuitenkaan voi tappaa, eihän? Viimeinen viikko Kajaanissa käynnissä ja asunto alkaa olla jo lähtökunnossa. Omat turhat vaatteet ja krääsät makaavat kellarin hyllyillä ainakin vuodenpäivät ja alivuokralaisen rätit ovat vallanneet vaatehuoneeni. Näkisittepä miten hyvin kolmen ihmisen omaisuus mahtuu yksiöön, kunnon tehoneliöt täällä :)
Tällä viikolla olisi aika alkaa tehdä niitä uudenvuodenlupau...
26.12.2010|Tommi Laurén
Onneksi tämä kaikki jouluhössötys on nyt vihdoin ohi sillä Tapaninpäivää ei mielestäni enää kovin hyvin voi laskea pyhäksi. Sunnuntai se on siinä missä kaikki muutkin sunnuntait tähän saakka. Tämä joulu meni siis pitkältikin töiden merkeissä täällä Kajjjaanissa. Jouluaattona olin vierailemassa perhe Kauppisen luona keskellä sadun kaunista maaseutua. Oli kuulkaas pukki, villisikaa, jätkänkynttilät ja suku uusimpia tulokkaita myöden, taitaa olla niin että lapset tekevät joulusta perinteisen. Pakko sanoa, että ruoka oli hyvää ja itsetehdyt karjalanpiirakat...miten sen sanoisi nätisti...erikoisen näköisiä mutta hyviä ;)
Sain aattoiltana todella mukavan puhelun suoraan Nairobista, Kenian pääkaupungista. Pikkuserkkuni on siellä taas vaihteeksi nauttimassa paikallisesta kesästä ja sovimme jo aika...
24.12.2010|Tommi Laurén
Tässä koko suomen SK-ravintoloiden aukioloajat loppuvuodelle, tiedä mitä missä milloin!

Kajaanin Onnelan aukioloajat loppuvuodelle, muista olla hereillä aina kun on juhlat tiedossa!

Ja vielä viimeisenä joulun happeningit, kuka voi enää kieltäytyä juhlista!?!

24.12.2010|Tommi Laurén
Taas on se aika vuodesta käsillä kun joka ikinen paikka tursuaa kaikenlaista joulukrääsää ja joulumusiikkia ei voi välttää edes kaupassa käydessä. Minulla nämä joulut tuntuvat näin aikuisiässä menevän joka vuosi hieman eri tavalla. Yhden joulun olen istunut Upinniemen satamavahtina, yksi meni Mombasan rannalla aurinkoa palvoen, viime vuonna vietin aikaa Levillä työskennellen ja tänä vuonna nautitaan joulurauhasta Kajaanin Onnelassa työn parissa.
Eilinen Oulu-Kajaani välinen junamatka venyi 5tuntiin 50minuuttiin rikkoontuneen malmijunan takia ja paljon toivottu vapaailta oli kuitenkin täynnä työtä. Mikä ihmisiä mahtoi oikein keskiviikkona vaivata kun kaikki olivat yllättäen liikkeellä? Rokissakin monessa rivissä ihmisiä odottamassa juomiaan, eivätkö ne tajunneet että joulupäivä on vasta lau...
23.12.2010|Tommi Laurén
Tiistaina 21.12. oli aika repäistä itsensä irti normaalista arjesta ja hypätä junaan taas vaihteeksi. Tällä kertaa veturi suuntasi pitkästä aikaa Oulu-cityyn. Yritin löytää jonkin hauskan laulun tuosta kaupunnista mutta ei youtube antanut mitään hyviä vaihtoehtoja... Tämä reissu oli muista samankaltaisista tripeistä se kaikkein luksuksin sillä nyt sai yöpyä oikein hotellissa. Ei tarvinnut jonkun kaverin sohvalla punkata vaan sai tuhista rauhassa Cumuluksen untuvissa. Tosin päänvaivaa herätti tyynyn valinta: ottaako kaapista pehmeän, tyytyäkö sängyn mediumiin vai pyytääkö respasta oikein tukevat tyynyt. Päädyimme kokeilemaan kaikkia ristiin, tottakai :)
Oulussa oli todella kylmä, en yhtään ihmettele ettei missään näkynyt mittareita sillä se pakkasen määrä numeroina olisi vain aiheuttanut li...
19.12.2010|Tommi Laurén
Lauantaiyönä töissä ollessani kuulin jotain täysin käsittämätöntä. Eräs sellainen hieman vanhempi rouvashenkilö (lue: keski-ikäinen) saapui rokin tiskille tukevassa humalassa ja tottakai heti kovaan ääneen heitti tilaustaan ilmoille vaikkei ollut hänen vuoronsa. "Kuuletko sä äijä?" se vaan huusi. Normaaliin tyylini en tietenkään ollut kuulevinaankaan. Huutakoot äänensä käheäksi jos siltä tuntuu sillä mä voin aina tarvittaessa laittaa musiikin kovemmalle jos en jaksa kuunnella :)
Tämän naisen vieressä oleva mies jollakin ihmeen tempulla onnistui viemään jakkaran tältä matamilta. No tämä nainenhan siitä suivaantuneena avasi sanaisen arkkunsa: "Te Kajaanilaiset olet juuri tuollaisia! Just tuollaisia kaupunkilaisia. Muka parempaa kansaa. Teille Kajaanilaisille me maalaiset ei olla mitään. Te...