Parinkympin paremmalla puolella oleva kaveri, joka etsii paikkaansa jostain Jyväskylän ja Tampereen seudulta. Kovasti yritän kaikkea tehdä, ja kuulemma myös tehnytkin... Juttua riittää aina John Lennonista lautapeleihin, ja juttu vaihtuu myös nopeasti, mutta ei se mitään. Ja kyllähän joka elinvuosi on tarkastettava jokin uusi maa eli valtio. Urheilu, breakdance, yrittäjä, bileet, kiharat, matkailu, kumppani, ruoka. Siinä jotain. Kaikki käy paitsi liian pienet hiihtomonot.
Sitä olis sitten vuosi taas vaihtumassa hetken päästä. Ja perinteiseen tapaan sitä juhlistetaan monessa eri paikassa eri tavoin, mutta suurin yhdistävä tekijä on varmasti ilotulitteet. Kaikki eivät niitä itse ammu, mutta suurin osa ainakin katselee niitä turvallisen välimatkan päästä.
Tällästä jos näkis, niin olisin kiitollinen.
Nyt on tullut sitten myytyä ilotulitteita eli raketteja sellanen viisi päivää. Tässä hommassa on nyt huomannut sen, kuinka helppoa on jättää kaikki aina viime tinkaan. Myynti alkoi maanantaina eikä asiakkaita ollut juuri nimeksikään. Nyt sitten torstaina ja perjantaina ihmiset ovat välillä jonottaneet, että saavat niitä. Tämä sama ilmiö koskee hyvinkin montaa eri asiaa. Miksi aina on toimittava viime tingassa?
Tarkkaa syytä siihen on tietysti vaikea sanoa, mutta yksi syy on varmasti kuvattavissa yhdellä sanalla: pakko. Monet viisaat ovat sanoneetkin, että ihmiset toimivat ainoastaan pakon edessä. Jos vielä ei ole pakko, niin sitä voi lykätä. Töissä on pakko käydä, mikäli haluaa elää hieman paremmin. Ruokaa on saatava ja sitä ostetaan vasta kun ne ovat loppuneet, eli pakon edessä.
Mut...
