Hanna Nerg

Hanna Nerg

Pienessä hiprakassa kuulemma mitä hauskinta seuraa! Harrastuksiin kuuluu loputtomien päiväunien ja haaveilun lisäksi maailman parantaminen parhaiden ystävättärien kera sekä parisuhteen harjoittaminen ja kutakuinkin onnistunut ylläpito. Koska joku viisaampi on joskus todennut, että vain kärsimyksen kautta saavutetaan todellista henkistä kasvua ja kehittymistä, olenkin katsonut parhaimmaksi työskennellä öisin auki olevassa ruokaravintolassa palvellen kaikesta muusta kuin elämästä humaltuneita asiakkaita. Siinä sivussa myös päätoimisesti opiskelen Joensuussa kasvatustieteitä. Se ei kuitenkaan estä kokeilemasta innolla kaikkea uutta, mutta asioiden loppuun saattaminen onkin vaan jo paljon hankalampaa! Lukuisten muiden lisäki ainut huono puoli tässä neitosessa on se, etten useinkaan harkitse kahta sekuntia pidempään, jos luvassa on isot bileet - oli ne sitten naapurissa tai seuraavassa pitäjässä. Ja sittenpä sitä taas mennään ja seuraavana aamuna kelataan muistikuvia korvat ja nenä punoittavina!

 
 

Ei yhtään kirjoitusta