Haba Hotanen

Haba Hotanen

Haba tulee ja menee, näkee ja kuulee. Työskentelee Hra kasinopelinhoitajana, pelikortit pysyneet hihassa jo reilu viisi vuotta. Ystävät ovat tärkeämpiä kuin oma terveys, muita kiinnostuksen kohteita ovat musiikki kaikessa laajuudessaan, hauskan pitäminen ja uuden kokeminen. Blogissa tarkoitus pohtia pieniä ärsyttäviä asioita, kertoa päätä huimaavista seikkailuista sekä paljastaa salaisuuksia Rauman yöelämästä. I don't believe in eternity - I believe in the moment.

 
Haba Hotanen

Lumimyrskystä Vesimaailmaan

10.11.2010|Haba Hotanen

Pakko kirjoittaa välillä harmaasta arjesta, tylsästä elämästäni, jotta ette kuvittele että elämäni olisi pelkkää bilettämistä (Vaikka se usein siltä itsestänikin tuntuu). Eilen kun oli niin arkinen tiistai kun vain voi olla. Normaalissa iltaduunissani koomaillessa pelkäsin kellon tulevan niin paljon, että oli aika poistua työpaikaltani. Ai miksi? No jokainen näillä nurkilla asuva ainakin sai todistaa kunnon myrskyt, tuli sitä ensi lunta pikku tuulenpuuskien kera… Ja himot lähteä ulos tallustamaan tuulen riepoteltavaksi ei ollut kovinkaan suuret.

Kuitenkin, pääsin kuin pääsinkin ehjänä kotiin, eikä tuuli saanut vietyä minua teille tietämättömille. Koska päivän työt oli tehty, oli vihdoin vuoro omalle laatuajalleni. En edes tiennyt ennen kuin telkku.com:ista vilkaisin, että minun vap...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Haba Hotanen

Barbra Streisand!

09.11.2010|Haba Hotanen

Jep jep, kippis! Synttärikemuista tuli kuin tulikin erittäin loistavat, kiitos uskomattoman seurueeni! Alkuillasta olin kotona ja fiilistelin erästä biisiä, joka soinut nyt sitten jo about kolmatta päivää putkeen päässäni… Kyseinen veisu siis Duck Saucen (Armand Van Helden&A-Trak) Barbra Streisand! No, siinä sitten tutustutin kyseisen kappaleen myös ystävälleni joka saapui luokseni, ja myöhemmin koko muulle porukalle kun siirryimme etko-paikkaan numero kaksi.

Myöhemmin illalla sain vielä tekstiviestiä Turun Forten ravintolapäälliköltä, ilmoitti ystävällisesti että pöytä löytyy varattuna meidän iloiselle porukallemme. Ja ei siinä muuta kuin matkaeväät kuntoon ja auto kohti Turkua. Onneksi ennen kuin pääsimme pois Raumalta, tajusi eräs seurueemme jäsen ettei hänellä ole henkilöllisyy...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Haba Hotanen

Olutviestiä, Piraatteja, Synttäreitä...

07.11.2010|Haba Hotanen

Hyvää huomenta, päivää, iltaa ja yötä! On aika laittaa viikonloppu pakettiin, omalta osalta tosin vasta huomenna… Perjantaina tosiaan oli opiskelijoiden arvostama, odottama ja kovasti rakastama olutviesti. Itse moneen kaljaralliin osallistuneena voin sanoa että rankat kemut!

Apollossa vietettiin siis olutviestien virallisia jatkobileitä, ja paikalle saapuikin todella paljon iloista haalarikansaa ja muuta nuorisoa. Meno oli heti alkuillasta erittäin hilpeä, tunnelma katossa! Ihmettelin vain kun muutamalla neidolla oli jäänyt olutviesti vaihde ilmeisesti päälle; he kun ryntäilivät Apollossa kuin päättömät kanat… Kiire oli kova.

Ja vaikka aina väitetäänkin, ettei opiskelijoilla mitään rahaa ole, niin kyllä ainakin itselläni hommia pelipöydässä riitti. Tosin, kannattaako pelata...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Haba Hotanen

Viikko päättyy viikonloppuun, eiku HÄ?

05.11.2010|Haba Hotanen

Se ois perjantai, ja monien iloisten ihmisten arki päättyy näillä minuuteilla, tai on jo päättynyt. Kouluista ja töistä päästy ja jokainen miettii viikonlopun suunnitelmiaan. Hei, jopa minä mietin viikonlopun suunnitelmia! Okei, sehän on selvää että tänään ja huomenna jakelen taas kortteja (ja omaa rakastettavaa seuraani), mutta sunnuntaille pitäisi keksiä jotain maagista.

Syy sunnuntain maagisuudelle on se, että noin 27 vuotta sitten maanantaina aamupäivällä rakkaan äitini yhdeksän kuukauden odotus ”palkittiin”… Jep, 7.11.1983 oli synkkä tuomiopäivä, Haba saapui maailmaan aiheuttamaan pahennusta ja kaaosta! No okei, nyt meni ehkä vähän yli :D

Oon tässä miettinyt sunnuntailleni ohjelmaa, vaikka aiemmin päätinkin, etten juhli tänä vuonna mitenkään syntymäpäivääni. Mutt...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Haba Hotanen

Touhu-torstai

05.11.2010|Haba Hotanen

Joo-o. Eilisestä tuli jotain aivan muuta mitä piti. Olin siis aamun töissä ja illalla mun piti tehdä taas noin sata ja neljä asiaa, mutta eikös arvoisa kollega putkahtanut heti asunnolleni koulusta päästyään. On se hienoa, että toiset jaksaa oikeasti opiskella, tosin tänään kyseinen henkilö mitä todennäköisimmin lintsailee, syy selviä myöhempänä…

No, siitä sitten tuli taas lähdettyä liikenteeseen, seikkailemaan pitkin poikin Raumaa. Loppujen lopuksi löysinkin itseni elämäni ensimmäisen kerran paikallisesta kiinalaisesta ravintolasta. Ehei, en koskenut bambun versoihin, selvisin vedellä ja jäätelöllä! :D Oon kyllä ihmeen hyvin pysytellyt poissa ko. ravintolasta, tiedä sitten mistä syystä… Paikka oli kuitenkin hirmu idyllinen sekä sijainti mitä loistavin (Wanhan Rauman laidall...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Haba Hotanen

Marraskuun käynnistys

04.11.2010|Haba Hotanen

Jassoo, se on jo neljäs päivä tätä vuoden parhainta kuukautta, ja en ole päivittänyt tänne monien rakastamaan blogiini mitään. Alkuviikko meni itsellä niin usvan ja sumun peitossa, mutta onneksi näin loppuviikkoa kohden alkaa ajatukset jälleen juosta pienessä päässäni. Korjaan siis virheeni kertomalla muutaman sanasen sunnuntaista, josta tuli sitten vaihteeksi erittäin eeppinen ilta!

Moni sitä varmaan miettikin, että suuntasinko janoni ja seurani kanssa kohti Turkua vai Poria? No, me arvoimme sitä porukalla alkuillasta hyvinkin pitkään, tosin päätös saatiin aikaiseksi ja valitsimme tuon kylmän pohjoisen kuuman etelän sijaan. Matka taittui iloisissa merkeissä, eikä edes kuskin hermoja koeteltu vielä tässä vaiheessa kovin pahasti.

Poriin saavuttuamme riensimme suoraan Cabaret:iin. Paikalla...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Haba Hotanen

Hello Halloween!

31.10.2010|Haba Hotanen

Apollossa oli tunnelmaa, jokaisen extra-minuutinkin osalta. Työyöni alkoi kansainvälisissä merkeissä, pelipöydän asiakaskunta kun koostui alkuillasta vain ulkomaalaisista. Ja siinä missä ranskalaiset pelaajat olivat jokaisen pelinhoitajan unelmalapsia, rakkaat etelänaapurimme eesti-pojat osasivat aiheuttaa harmaita hiuksia senkin edestä.

Jossain vaiheessa iltaa sitten tämä Mr. Hyde-poppoo aloitti esiintymisensä, ja siinä vaiheessa aloin itse miettimään onko backstage-karaokesta päästetty jotain kultakurkkuja mikrofonin ääreen. Ei millään pahalla, mutta ainakin alkukeikka kuulosti lähes yhtä hyvältä kuin haarukan ja veitsen hinkkaaminen lautasta vasten. Onneksi keikka kuitenkin parani jostain syystä, tai sitten korvani tottuivat karaoke-tyyliseen laulusuoritukseen.

Ilta oli tosiaan norm...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Haba Hotanen

Vuorokaudessa 25 tuntia

30.10.2010|Haba Hotanen

Että sellainen perjantai… Oli hoitsua, jeesusta, viikatemiestä ja ties mitä pirunsarvipäätä löytänyt Onnelaan halloween-tunnelmissa. Saas nähdä, mitä asuja tänään Apollosta löytyy, kun kerran on virallisesti tuo Halloween. Ja kaiken kruunaa tietysti kellojen siirtäminen ja paluu normiaikaan. Toisin sanoen siis, tunti enemmän aikaa nauttia baarin antimista ja itselleni se tietää tuntia enemmän työaikaa.

Eilen oli muutenkin suht erikoinen ilta. Siis näiden naamiaiskostyymien lisäksi. Ihmiset olivat poikkeuksellisesti iloisempia kuin normaalisti, tai siltä ainakin itsestä tuntui. Hyvä homma, että olemme yhdessä unohtaneet termin syysmasennus! Piristävää oli myös erinomainen palvelu blogaajakolleegaltani Terhiltä, joka kiikutti mulle jäisen kylmää fantaa pelipöytään. Kiitos tästä!

Täm...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Haba Hotanen

Viikonloppu = duunia, duunia, duunia

29.10.2010|Haba Hotanen

Perrrrrjantai ja monet viettelee syyslomaa. Mulle tämäkin perjantai on ohjelmaltaan aika samankaltainen kuin useimmat perjantai-illat. Eli työn merkeissä jälleen, tänään suuntana Onnelan halloween-after-dark.

Eilisestä muutama sananen… Vapaaputkeni oli loppumassa ja jääkaapissani kyyhötti yhä huomattava määrä janon sammuttavia lonkeroita. Jopa baarikaappini oli pulloista täynnä, eikä edes tyhjistä. Oli siis jotain tehtävä asialle, pari puhelua ja hetkeä myöhemmin löysinkin itseni rakkaan kollegani asunnolta, saunasta med kylmä bisse.

Saunottuamme miesten kesken päätimme siirtyä asunnolleni etkoilemaan. Koska meitä oli kaksi miespuolista ja kaksi naispuolista, oli hyvä hetki korkata ostamani uusin trivial-pursuit-peli; mimmit vs. kundit. Kuinka ollakaan, vastattuamme oikein tytöil...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Haba Hotanen

Laiska, tyhmä ja saamaton

28.10.2010|Haba Hotanen

Miksi ihminen on laiskimmillaan kun ei pitäisi? Mun vapaat on mennyt taas ihan lusmuillessa, vaikka suunnittelin tekeväni vaikka ja mitä. Kun taas on pahinkin työputki päällä, tulee saatua aikaiseksi vaikka mitä ylimääräistä ja energiaa on huomattavasti enemmän kuin vanhassa hehkulampussa.

No, nyt ollaan jo torstaissa ja huomenna vapaaputkeni loppuukin, paluu arkeen, jipii! Ehkä tuolloin saan taas energiapiikin työstäni, ja saan suunnittelemani puuhat valmiiksi. No, oon sentään jossain edistynyt; Guitar Hero:n kitaran rämpytys sujuu jo paremmin! (Ehkä sen pelaamisen osaaminen on kääntäen verrannollinen elämänlaatuun, tai jotain?) Ja olen mä sentään vähän saanut siivottua tätä suurta lukaaliani, onneksi…

Eilen sain taas ilouutisia tuolta isojen DeeJii-nimien gaalasta, kun jälleen v...

0 kommenttia
tykkäsi tästä