Ben Sejdaj

Ben Sejdaj

Kahta kulttuuria omaavana nuorena aikuisena olen oppinut arvostamaan elämän kumpaakin ääripäätä. Elämä on seikkailu, josta kukaan ei ole selvinnyt hengissä ja sen ääripäät asuvat sinussa. Olen ollut baarialalla jo pari vuotta ja opiskellut siinä samalla. Tarkoituksena on valmistua valtio-tieteiden maisteriksi joku kaunis päivä. Tykkään itsetutkiskelusta ja elämäntutkiskelusta. -Life is what you make it-

 
Ben Sejdaj

Aika, ihmisten vuorovaikutus ja muutokset

08.01.2012|Ben Sejdaj

Meillä kaikilla on saman verran aikaa päivässä; tunteja, minuutteja ja sekuntteja. Älä ikinä sano, että minulla ei ole aikaa tuohon tai siihen. Moni ihminen on saanut aikaiseksi paljon, vaikuttanut ja muuttanut asioita. En tarkoita, että jokaisen tulisi tehdä jotain mullistavaa tai saada aikaiseksi jotain suurta, olen vain huomannut että sitä päättyy hämmästelemään, ihastelemaan ja miettimään muiden tekoja ja asioiden aikaansaannoksia. Mutta siihen se jääkin useinmiten monella. Ei uskota itseensä, omiin mahdollisuuksiin ja kykyihin, vaikka täällä suomessa meille kaikille annetaan edellytykset vaikka mihin. Kannattaa ajatella seuraavalla tavalla, jos joku on pystynyt johonkin, niin miksi en minäkin.

Olen huomannut, että mitä enemmän luen, sitä enemmän tiedän kuinka vähän tietoa minulla on. ...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Ben Sejdaj

Samaa kuraa kaikki

19.11.2011|Ben Sejdaj

Ok ensinnäkin HV kaikille niille ituhipeille ja muillekin ylispoilatuille ylimielisille paskoille, jotka jaksa kertoa muille mitä ja miten paskempaa ja parempaa. Samaa kuraa kansaa kummatkin ääripäät. Mikä teidän ongelma on? Jos olette itsenne mielestä niin hemmetin hienoa porukkaa ja edustatte niin hyvää elämää, nii onneksi olkoon. Lopettakaa se muiden arvosteleminen ja tuomitseminen. Te olette pahempia arvostelijoita kuin tavalliset tallastajat. Yhtä pinnallista ja mitätöntä, kuin miten te näätte muut. En pyydä anteeks enkä aijo tuntea huonoa omaatuntoa sentakia, että ostan H&M vaatekaupasta paidan tai sitä, että en koskaan pääse viiden tähden jahdille juomaan kallista shamppanjaa ja tarjoamaan sitä kaikille mun ystäville.

Jos mä arvostelen jotain ihmistä tai asiaa, niin en tee sitä ...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Ben Sejdaj

Elämässä on hetkiä, joita ei voi ostaa rahalla

10.11.2011|Ben Sejdaj

Heräsin aamulla asunnostani, sängystäni, mutta en noussut heti, jäin makamaan sänkyyni ja aloin miettimään. Hyvin sain nukuttua ja pitkät yöunet vielä.  Kuinka pehmeä sänkyni on, sopivan kokoinen tyyny ja tosi lämmin peitto, tuli kylmät väreet ja kietouduin kokonaan peiton alle. Mutta velvollisuus kutsui, tunnin päästä piti olla luennolla, niinpä nousin ja menin suihkuun. Suihkuhana päälle ja eikun alle nauttimaan lämpimästä vedestä. Vähän shampoota peliin ja kun tarpeeksi on kuurattu, niin suihkuhana taas päälle ja liat pois. Laitoin kahvia tulemaan kun menin suihkuun, joten kahvi oli valmista kun tulin suihkusta. Juon kahvini maidolla ja sokerilla. Puin päälle, mutta hetken päästä vaihdoin paidan, ensimmäinen paita ei jotenkin näyttänyt hyvältä tänään. Vahaa ja lakkaa hiuksiin ja pientä ...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Ben Sejdaj

Student Unionin Halloweenbileet!

28.10.2011|Ben Sejdaj

Keskiviikkona oli meidän opiskelijahallituksen halloweenbileet. Hauskaa oli jälleen kerran, tässä muutama kuva ja video :D

...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Ben Sejdaj

Great speech!

25.10.2011|Ben Sejdaj

The following speech is from The Great Dictator movie. I wonder if I'll ever see a leader like this in a real world. So much inspiration.

''I should like to help everyone if possible. We all want to help one another, human beings are like that. We all want to live by each other's happiness, not by each other's misery. We don't want to hate and despise one another. In this world there is room for everyone and the earth is rich and can provide for everyone.

The way of life can be free and beautiful. But we have lost the way.

Greed has poisoned men's souls, has barricaded the world with hate;
has goose-stepped us into misery and bloodshed.

We have developed speed but we have shut ourselves in:
machinery that gives abundance has left us in want.
Our knowledge has made us cynical,
our cl...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Ben Sejdaj

What about

24.10.2011|Ben Sejdaj

What about sunrise?
What about rain?
What about all the things?
That you said we were to gain

What about killing fields?
Is there a time?
What about all the things
That you said was yours and mine?

Did you ever stop to notice
All the blood we've shared before?
Did you ever stop to notice
The crying earth the weeping shores?

What have we done to the world?
Look what we've done
What about all the peace
That you pledge your only son?

What about flowering fields?
Is there a time?
What about all the dreams
That you said was yours and mine?

Did you ever stop to notice
All the children dead from war?
Did you ever stop to notice
This crying earth this weeping shore?

Did you ever stop to notice
All the blood we've shared before?
Did you ever stop to notice
This crying earth this weeping shore...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Ben Sejdaj

Facebookstatuksia viime kuukausilta

24.10.2011|Ben Sejdaj

·         Kauniit sanat eivät ole aina totta ja toisaalta sanat jotka ovat totta, eivät aina ole kauniita.

·         Your car is Japanese. Your vodka is Russian. Your pizza is Italian. Your kebab is Turkish. Your democracy is Greek. Your coffee is Brazilian. Your movies are American. Your tea is Tamil. Your shirt is Indian. Your oil is Saudi Arabian. Your electronics are Chinese. Your number's Arabic, your letters Latin. And you complain that your neighbor is an immigrant? -against racism.

Älä odota keneltäkään mitään, silloin et tule pettymään, vaan saatat yllättyä positiivisesti.

Kun viimeinenkin puu on kaadettu, kun viimeinenkin kala on kalastettu, kun viimeinenkin joki tai järvi on tyhjennetty, niin tajuamme että rahaa ei voi syödä tai juoda.

Nykypäivänä ihmiset tietävät kaikkien asi...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Ben Sejdaj

Albanian Ministry of Communication

23.10.2011|Ben Sejdaj

Olin opiskelumatkalla Albaniassa tämän vuoden huuhtikuussa, tarkoituksena tutustua lähemmin Albanian historiaan, politiikkaan ja kulttuuriin. Matkan lopuksi piti kirjoitta raportti kokemuksista siellä ja politiikasta, jota Albaniassa harjoitetaan. Meitä oli 5 suomalaisopiskelijaa siellä.

Albanian viestinnän ministeriön tukema projekti bongasi meidät Vloran rannalta ja halusivat meidät mukaan vesimainokseen. Kun menet seuraavaan linkkiin ( http://ministryofcommunication.com/en/work/showed/icons/all ) ja painat alla näkyvvästä kuvasta, mainos alkaa pyörimään. Joten enjoy it :)

...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Ben Sejdaj

Sota loppuu, missä vastuu?

23.10.2011|Ben Sejdaj

Paluu arkeen on aina vaikeeta, varsinkin kun suomireissu oli mahtava!

Tässä on nyt muutaman päivän sisään tapahtunut paljon asioita maailmalla, henkilökohtaisesti minua mietytti Obaman antama lausunto ja Gaddafin kuolema/tappo.

Obama ilmoitti, että sota Irakissa loppuu ja kaikki USA:n joukot vetäytyvät Irakista tämän vuoden loppuun menneessä. Herää kysymys, joutuuko kukaan vastuuseen Irakin sodan väärinkäytöstä? Kaverini sanoisi tähän, no mitäpä lottoat Ben? Tämä on tilanne, jossa USA on päätekijä ja koska me elämme Amerikan valtakunnassa, niin ei, kukaan ei joudu vastuuseen, kukaan ei saa sotarikos syytettä, vaikka siihen olisi tarvetta. Sota Irakissa ei ole ollut kirkasta vettä, jota meille on juotettu jo yli 10 vuotta.

Toiseksi, aikooko USA tosiaan jättää kaiken aiheuttaman sotkunsa...

0 kommenttia
tykkäsi tästä

 
Ben Sejdaj

Jag är tillbaka Svenssons!

19.10.2011|Ben Sejdaj

Ruotsissa ollaan. Tuntuu että 10 päivää kestänyt loma olisi kestänyt vain muutaman päivän, sillä aika meni todella nopeasti. Oli todella paljon tekemistä ja monia ystäviä, joita piti nähdä. Mutta sain nähtyä melkein kaikki ketä halusinkin, ainakin tärkeimmät ja läheisimmät.

On kiva tulla takaisin tänne ja oli kivempaa olla vain käymässä suomessa. Olen tyytyväinen, että asun nyt täällä. Sain niin paljon energiaa ja rakkautta perheeltä ja ystäviltä, että sitä jaksaa ensi visiittiin asti. Plus, että täällä ei ole vielä niin kylmää kuin suomessa, niin sekin edesauttaa hyvän mielen saavuttamisen. Sekin piristää kun tiedän, että kolme ystävääni ovat tulossa ensi kuun lopulla käymään täällä luonani!

Huonointahan tässä on se, että koulujutut pukkaa päälle, huomenna olisi seminaari, johon en ole...

0 kommenttia
tykkäsi tästä